juurihoito_1140x540

Juurihoito 22.-23.11. ja 31.1-1.2.

Juurihoito on Miika Nousiaisen menestyskirjaan pohjautuva esitys, jonka Jarmo Mäkinen ja Ismo Kotro ovat sovittaneet omannäköisekseen kahden miehen hyväntuuliseksi komediaksi.

Elämässä on kolme suurta kysymystä. Kuka olet? Minne menet? Puudutetaanko? Tähän kysymykseen hakevat veljekset Pekka ja Esko vastausta, kun he etsivät isäänsä eri puolilta maailmaa.

Onni Kirvuvaara häipyi jättäen Pekan tämän ollessa kolmen vuoden ikäinen. Saman kohtalon oli kokenut vuosia aikaisemmin veljensä Esko, jonka Pekka sattumalta tapaa hammaslääkärissä. Siitä alkaa veljesten matka kadonnutta isäänsä etsimään – aina maailman toiselle laidalle.

Löytävätkö he isänsä vai ihan jotain muuta seikkailunsa aikana. Niin kuin Pekka sen osuvasti kiteyttää: ”Eihän me voida hoitamatonta ongelmaa keskenkään jättää. Tämä selvästi vaivaa meitä molempia.”

Juurihoito on saanut uuden muodon kahden näyttelijän Jarmo Mäkisen ja Ismo Kotron tehdessä vauhdikkaan esityksen kaikki roolit kahdestaan. Noin kymmenen eri hahmoa syntyy lavalla suoraan katsojien silmien alla!

22.11. näytös loppuunvarattu.

ESITYKSEN KESTO

noin 1.45 tuntia (sisältäen 20 min. väliajan)

ESITYSAJAT

marraskuu 22, 2019 19:00
marraskuu 23, 2019 19:00
tammikuu 31, 2020 19:00
helmikuu 1, 2020 18:00

LIPUT

30.50 € (eläkeläiset, opiskelijat, työttömät)
33.50 € (peruslippu)

JAA SOMESSA

Share on facebook
Share on google
Share on twitter
Share on linkedin
Share on pinterest
Share on print
Share on email

Teatteri Rion yhteydessä toimii oma lippupisteemme, Valkealinnan Lippukauppa, vaikka toki kaikkia lippujamme voi ostaa netistä. Myymme lippuja muihinkin tapahtumiin ympäri Suomen. Tutustu myös teatteri-infoon.

SULJE